maanantai 28. joulukuuta 2015

26. viikko

Jossain vaiheessa kun työpäällikön kanssa juttelimme, olimme siinä käsityksessä, että tähän Joulun molemmin puolin tulisi parin viikon tauko työmaalla, mutta näin ei käynytkään. Joulunalusviikolla laattamies teki välitilalaatoitukset ja aloitteli jo ulkopuolen timpurinhommia. Nyt väliviikolla hän tulee hoitamaan loput ulkopuolen timpurinhommat kuntoon. Vuodenvaihteen jälkeen pitäisikin sitten alkaa kunnon rytinät. Ensin LVI- ja sähkökalustus ja sitten viimeistelijä päästetään vauhtiin.

Joulunalusviikolla tuli myös lähes kaikki loput viimeistelymateriaalit ja yhtenä iltana tontilla odottikin lavallinen laminaattia mistä kuski ei taaskaan ollut vaivautunut meille ilmoittamaan. Onneksi ei satanut, mutta kivan iltakuntoilun sain, kun 605kg laminaattia siirsin ulkoa sisälle.


Vaikka tavallisesti rakastan ylikaiken Joulua ja kaikkea siihen liittyvää niin tänä vuonna se ei oikein jaksanut innostaa ja siksi lupauduin myös, että voin olla töissä sekä aatonaattoillan että aattoaamun. Joulupukkia meillä ei ole koskaan näkynyt vaan aina se on käynyt vaan tuomassa lahjat milloin minnekin. Tänä vuonna pukki oli selvästi saanut tietää, että ekaluokkalainen isoveli on oppinut lukemaan ja hän oli tuonut aamulla kirjeen kuusenjuurelle missä oli kartta jonka avulla löytyi ensimmäinen joululahja mitä kootessa aamupäivä sujuikin mukavasti. Ruoan jälkeen meidän oli tarkoitus mennä näyttämään isovanhemmille mitä työmaalla on tapahtunut, mutta joulupukki onnistuikin yllättämään täysin, kun sieltä löytyi taas kirje ja kartta minkä avulla lahjapaketit löytyivät uuden kodin kaapeista.



Nyt on väliaikaisen kodin vuokrasopimus irtisanottu, muuttoauto varattu ja työvuorot sovitettu niin, että 4 viikon päästä muuton pitäisi olla jo ihan loppusuoralla. Yhtään ei kyllä tule ikävä tätä väliaikaista asuntoa, koska paljon kotona aikaa viettävänä on minulle tärkeää, että koti on toimiva ja tämä vaan ei ole meidän tarpeidemme mukainen. Esimerkiksi eilen kaivettiin talvikengät esille, kun mittari näytti -8 astetta ja nyt tuulikaappi näyttää tältä. Uudessa kodissa meillä on niin hyvät säilytystilat että kaikki saavat olla koko vuoden käyttövalmiina, koska mikään ei ole niin rasittavaa kuin kausivaatteiden venkslaaminen. 


Vuosi sitten kun tähän rakennusprojektiin päätettiin ryhtyä ja oli selvää, että jonkin aikaa meidän pitää väliaikaisesti vuokralla asua niin ajattelin itsekin, ettei se nyt niin paha juttu ole, mutta tämä vuosi väliaikaisessa kodissa on ottanut tosi koville. Alusta asti oli selvää, että lasten kaikki lelut tulevat esille täälläkin, mutta itse luovuin lähes kaikesta. Kaikki sisustusesineet ja –tekstiilit on pakattuna laatikkoihin ja astioistakin on käytössä vain ihan pakolliset. Kulinaristina en halua kuitenkaan tinkiä ruoasta, mutta joitain kompromisseja on toki tehtävä, kuten joulukinkku vaihtui tänä vuonna lampaaseen. Pyykinpesu on hankalaa, kun ainoa paikka kuivattaa on suihkun alla, joten pyykkejä saa aina siirrellä pois kun haluaa suihkuun. Mieskin jaksaa aina muistuttaa että tämä on vain väliaikaista ja koitan itsekin ajatella niin kun oikein kiukuttaa, mutta kyllä hänkin alkoi jo tajuamaan tuskaani, kun sanoin josko hän vaihtariksi luopuisi autostaan ja ajelisi seuraavan vuoden Ladalla. 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

25. viikko

Maanantaina ja tiistaina työmaalla hääri laattamies ja keskiviikosta perjantaihin Omega-keittiöiden kiintokalusteasentaja eli tämän viikon aikana ollaan huminalla menty kohti valmiimpaa taloa. Molemmat työmiehet olivat ihan suomalaisia ja heidän kanssaan käytiin monestakin asiasta keskustelemassa, kun aina jotain pieniä ongelmakohtia tuli vastaan. Lopputulos oli kuitenkin enemmän kuin hyvä eikä kalusteistakaan löytynyt edes yhtään kolhua tai muuta huomautettavaa. 





Nyt talo näyttää jo tosi valmiilta vaikka vielä 5 viikkoa muuttoon onkin. Ennen Joulua vielä laattamiehen pitäisi tulla asentamaan välitilalaatat ja takka-asentajan viimeistelemään takka valmiiksi. Lisäksi itse saamme vielä kuntoilla kantamalla sisään ainakin laminaatit ja laude-elementit. Sen jälkeen työmaa hiljentyy joulutauolle ja työt jatkuvat toivottavasti heti vuoden vaihteen jälkeen LVI- ja sähköasennuksilla, ulkopuolen timpurinhommilla ja sitten talolle pääseekin hommiin viimeistelijä, jonka tehtävä on saada talo luovutuskuntoon. 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

No nyt kyllä tapahtuu...

Jos jossain vaiheessa tuntui, että työmaalla ei tapahtunut mitään niin nyt senkin edestä. Laattamies on ahertanut työmaalla maanantain sekä tiistain ja nyt laatoitukset on välitilalaatoituksia lukuun ottamatta valmiina. Maanantaina käytiin aamulla vielä parin tunnin vääntö laattamiehen ja työpäällikön kanssa laattasaumojen väreistä, mutta päästiin onneksi kaikkia miellyttävään ratkaisuun ja lopputulos on aivan loistava.


Ensi viikolle aikataulutetut viimeistelytavaratoimitukset onkin jo osa tulleet tällä viikolla ja parissa päivässä ollaan miehen ja poikien kanssa käyty kantamassa jo yli tuhat kiloa tavaraa. Sopivaa lihastreeniä näin Joulun alla.


Nyt on myös väliaikaisen vuokra-asuntomme irtisanomisilmoitus lähetetty.



Loppuviikko on vielä jännittävämpää, kun huomenna alkaa kiintokalusteasennus. 


lauantai 12. joulukuuta 2015

24. viikko

Tällä viikolla talolla on vedeneristetty, laatoitettu ja saumattu. Ihan aikataulun mukaan hommia ei ole saatu vielä valmiiksi, mutta kutakuinkin kaikki on ensi viikon kalusteasennusta varten valmiina. Tuulikaapissa laatat loppuivat kesken juuri kaapin alta, mutta maanantaina tuokin kohta pitäisi saada korjattua kun laatat saadaan työmaalle. Ensi viikolla työmaalla onkin sitten melkoinen kuhina, kun siellä häärii laattamies, takkamies ja kalusteasentajat kaikki samaan aikaan, joten ensi viikko tuleekin olemaan ehdottomasti yksi mielenkiintoisemmista, kun tulee niin paljon valmista.

Paljosta ei jäänyt kiinni

Nyt viikonlopulle tiedossa siis imurointia, tavaroiden järjestelyä ja laattojen pesua, jotta kaikki on ensi viikkoa varten valmiina.


Pesutilat vielä saumaamatta

Keittiön lattia saumattuna

Tasan 6 viikkoa, niin meidän pitäisi päästä illalla nukkumaan jo omaan kotiin!

maanantai 7. joulukuuta 2015

23. viikko

Tällä viikolla talolla on maalattu, tapetoitu ja laatoitettu. Laattamies saapui työmaalle maanantaina heti aamutuimaan. Mies kävi häntä moikkaamassa ja sopivat, että laattapalaveri pidetään vielä samana päivänä eli hänen kanssaan käydään läpi kaikki laatoitukset. Olimme jo aiemmin päättäneet että minä hoidan homman, koska mies ei näissä sisustusjutuissa aina muista kaikkea. Vein isoveljen kouluun ja mies tuli pikkuveljen kanssa kotiin siksi aikaa että pääsin hoitamaan tuon palaverin ihan rauhassa. Laattamies oli tosi mukava ja saimme hänen kanssaan käytyä läpi kaikki laatoitukset ja lopuksi vielä lähialueen lounaspaikat ja rautakauppojen sijainnit. Loppuviikon aikana laatoittaja onkin sitten järjestään varmistellut kaikki asiat vielä mieheltäni, että tehdäänkö nyt varmasti näin kun rouva sanoi, joten olen lähes joka aamu saanut mieheltä kyselyitä mitenkäs tämä juttu nyt taas menikään. Hyvä joka tapauksessa, että varmistelee, että hommat menevät varmasti oikein, koska väärin tehtyjen laatoitusten korjaaminen ei olekaan ihan helppo juttu.

Viikon aikana laatoittaja on ollut töissä päivisin ja saanut tehtyä lähes kaikki vedeneristykset sekä laatoitettua jo kokonaisuudessaan toisen vessan seinät sekä osan pesuhuoneesta. Paljon hommaa jää vielä tälle viikolla, joten toivottavasti kaikki saadaan tehtyä ennen kiintokalusteasennusta.



Alkuviikolla myös maalari ahersi iltavuorossa ja sai kaikki maalatut pinnat hoidettua tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Perjantaina vielä tapetoija oli käynyt tapetoimassa makuuhuoneen tehosteseinän.


Viikonloppuna sää oli niin sateinen, että hommat kuraisessa pihassa eivät innostaneet, koska mitään pakollista ei ollut tehtävänä ja sisällä taas tehtävää ei ollut. Niinpä lauantaina kävimme hankkimassa vielä viimeisiä tavaroita uuteen kotiin sekä solumuovia muuttoa varten. Ikea oli laittanut niin houkuttelevan lahjakorttikampanjan, että päätimme tilata kertarysäyksellä kaikki huonekalut, joita uuteen kotiin tarvitsee hankkia ja saimme vielä sumplittua niiden toimituksen tammikuun puolelle, joten meidän ei tarvitse niitä koittaa saada mahdutettua säilöön tänne väliaikaiseen asuntoon.

Joulu osuu rakennusprojektiin nyt varsin ikävään kohtaan. Näillä näkymin työmaalla alkaa kahden viikon päästä parin viikon joulutauko jona aikana ei tule tapahtumaan työmiesten toimesta yhtikäs mitään ja työt jatkuvat tammikuussa parin viikon loppupuristuksella.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Mitä tapahtui yhdessä yössä?

Joulukuun alku tuntuu olevan ihmeellistä aikaa. Sen lisäksi että tontun ahertavat tehtävissään myös maalari ahersi työmaalla viime yönä. Kävimme eilen illalla piipahtamassa työmaalla puoli kahdeksan aikaan ja maalari maalaili siellä harmaita seiniä. Tänä aamulla, kun mies meni käymään siellä, 12 tuntia myöhemmin oli maalari kerännyt jo kaikki kimpsunsa ja kampsunsa sekä lähtenyt, kun oli saanut hommat työmaalla valmiiksi. Yön aikana kaikki tehosteseinämme oli saanut lopullisen värinsä. Makuuhuoneen seinää ei oltu vielä tapetoitu, mutta kaippa sen tulee joku toinen työmies hoitamaan.





Aamupäivällä kävin nopeasti kurkistamassa seiniä ja olen niihin enemmän kuin tyytyväinen. Värivalinnat on todellakin menneet nappiin!

tiistai 1. joulukuuta 2015

22. viikko

Taas on yksi viikko takana ja viime viikolla talolla hääräili maalari ja tiistai-iltapäivä meni meillä laattoja kannellessa. Oli se vaan melkoinen urakka kantaa koko asunnon laatat sisälle mahdollisimman nopeasti vesisateen hoputtamana. Perjantaina iltamyöhään kun maalari lopetti hommansa, oli kaikki seinät saatu jo pohjamaalattuakin. Lauantaina olikin sitten minun urakkani imuroida pois kaikki hiontapöly lattialta samalla kun mies ja pojat kävivät etsimässä meidän myrskyn heittämät pressut naapuritonteilta.




Loppuviikosta myös laatan kosteus käytiin mittaamassa ja eilen heti aamutuimaan laatoittaja pääsi hommiin.  


Ulkopuolella ei ole vieläkään timpurit tulleet hoitamaan urakkaansa loppuun, toki onhan tässä vielä 8 viikkoa aikaakin. Muutosta edellisiin viikkoihin on vain postilaatikon tolppa jonka jynttäsimme maahan odottamaan tammikuuta, jolloin siihen saadaan kiinnittää postilaatikko, jonka tilasimme jo jokin aika sitten. Postilaatikon valinnassa meillä tärkeimpinä kritteereinä oli mattavalkoinen metallinen laatikko lukolla. Ihan täydellinen ratkaisu löytyi FlexBoxilta, jossa pisteenä iin päälle sai vielä suunnitella itse etulevyn laatikkoon, mutta hinta oli kuitenkin puolet halvempi kuin rautakaupoissa myytävät postilaatikot.


FlexBox Albert

Tekemäni kokeellisen otannan perusteella olen päätynyt siihen lopputulokseen työmaamme osalta, että virolaiset työmiehet osaavat itse hävittää tupakantumppinsa, mutta suomalaiset heittelevät ne pitkin pihaa. Tulipa sitten väsättyä elämäni ensimmäinen tuhkakuppi ja ainakin maalari on kiltisti tumpannut nyt kaikki tupakkansa sinne.



Tänään alkaa joulukuu, lapset saavat avata ensimmäisen luukun kaikista 8 joulukalenteristaan ja ensimmäisen kerran voi sanoa, että meidän talomme valmistuu jo ensi kuussa.

maanantai 23. marraskuuta 2015

21. viikko

Tällä viikolla ei tapahtunut työmaalla mitään, ei siis yhtikäs mitään. Ainoastaan ensilumi satoi viikonlopun aikana tänne Etelä-Suomeen ja sitäkin tuli niin säälittävän vähän, että ei päästy edes testaamaan viime kevään alennusmyynnistä hamstrattuja lumikolia.

Kaikesta huolimatta 70% rakennusajasta on takana ja 9 viikkoa edessä. Seuraavan 3 viikon aikana pitäisi työmaalla ollakin melkoinen hulina, koska seinät pitää saada maalattua ja tapetoitua sekä suurin osa laatoituksista tehtyä ennen kiintokalusteasennusta.

tiistai 17. marraskuuta 2015

20. viikko


Viime viikko työmaalla oli edellisten tapaan rauhallinen, mutta kauan odotettu autotallin ovi saatiin viimein asennettua loppuviikosta ja viikonloppuna saimme viriteltyä lämmittimen lämmittämään sekä kuivattamaan tallia. Keskiviikkona Oulaisten Värisilmästä tuli lähetys sisustustarvikkeita, jotka käytiin pikkuveljen kanssa vauhdilla kantamassa sisälle. Melkein 20 kiloa painavien laastisäkkien kantaminen kävi ihan kuntoilusta, kun kokoajan tuli vilkuiltua taivaalle, koska sieltä alkaa tulla vettä, mutta sisälle saatiin ennen sateen alkua. Viikonloppuna raivattiin myös kaikki ylimääräinen tavara talosta talliin, jotta eivät ole sisätöiden tiellä.

Tästä viikosta alkaa 10 viikon rutistus kohti valmista kotia ja muuttoa. Olemmekin leikkisästi sanoneet tämän olevan 10 viikon ”joulukalenteri”, jonka luukku on kiva käydä päivittäin avaamassa ja katsomassa mitä kaikkea on saatu aikaiseksi. Lasten joulukalentereissa joka luukusta löytyy yllätys, mutta tässä kalenterissa on välillä tyhjiäkin luukkuja, kuten eilen, ei työmiehiä joten ei myöskään edistymistä. 

tiistai 10. marraskuuta 2015

19. viikko

Viime viikko työmaalla oli edelleenkin kovin hiljainen. Autotallin ovea ei vieläkään saatu, mutta viimein toimittaja myöntyi että heidän toimitusaikansa on venynyt kohtuuttoman pitkäksi ja saimme siitä neuvoteltua tuntuvan korvauksen. Nyt asennus on sovittu huomiselle ja toivottavasti viimein saadaan ovi paikalleen ja lämmöt päälle.

Perjantaina Ekovillan miehet kävivät puhaltamassa sekä talon että tallin yläpohjaan kerrokset puhallusvillaa (talo 400mm, talli 200mm). Illalla kun menimme käymään tontilla, olikin kaikki rakennusten seinustat puhallusvillan peitossa, joten isi ja pojat pääsivät imurointihommiin kun äiti lähti illaksi töihin. Reilun 3 tunnin imuroinnin jälkeen piha näytti taas siistiltä ja onneksi kaikki villa ehdittiin saada pois ennen yöllä tulleita sateita, jonka jälkeen poistaminen olisi ollut varmasti paljon hankalampaa.


Isänpäivänä tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa asuinalueeseen johon nyt rakennamme. Olemme moneltakin taholta saaneet kuulla, että tuo alue on hyvin harvinainen, koska tuolloin vuosi sitten siellä oli juuri valmistunut kunnallistekniikka mutta yhdelläkään tontilla ei oltu vielä aloitettu rakentamista, mutta muutoin alue näytti kovin valmiilta. Kaikki isommat tiet oli asfaltoitu, liikenneympyrät maisemoitu, istutusalueet viimeistelty ja katuvalot sekä tiekyltit paikallaan. Vielä tuolla käynnillä valinta ei ollut täysin selvä, mutta kotona illalla kun tutkailtiin asemakaavaa, oli täysin selvää, minkä tontin tulemme valitsemaan. Kulmatontti kävelytien laidalla oli kuin tehty meille ja asemakaavan mukainen rakennusten sijoittelu mahdollisti sen, että piha ei ole etelään, koska haluamme myös kesällä voida nauttia pihastamme. Me kun emme ole helteen ystäviä.

Tänä vuonna isänpäivää oli tarkoitus viettää klapiurakan parissa, mutta vesisade muuttikin sitten suunnitelmia ja päätimme lähteä Heurekaan seikkailemaan.



Tällä viikolla luvassa on sisustusmateriaalitoimitus, autotallin oven asennus ja myös edelleen odottelemme timpureita hoitamaan loput ulkopuolen hommat kuntoon. Ensi viikosta alkaen talolla alkaakin sitten tapahtua taas kunnolla, kun sisätyöt alkavat maalauksella ja tapetoinnilla. Tästä alkaakin sitten 2 kuukauden loppurutistus kohti luovutusta. 

torstai 5. marraskuuta 2015

Suomen kaunein Sievitalo

Sievitalolla on tällä hetkellä meneillään Suomen kauneimman Sievitalon etsinä, johon voi osallistua osoitteessa http://www.10000hyvaasyytarakentaa.fi 24.11.2015 asti. 

Äänestyksessä on mukana 9 finalistitaloa, joista löytyy paljon mielenkiintoisia sisustusvinkkejä.

Mikä on sinun suosikkisi?

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

18. viikko

Viime viikko oli työmaalla hiljaista, vain LVI-asentajat kävivät kiinnittämässä loput putket yläpohjassa ja samalla asensivat myös kanavapuhaltimen, joka edesauttaa laatan kuivumista. Vaikka viime viikot on tuntunutkin että talolla ei tapahdu mitään, niin itse asiassa siellä tapahtuu koko ajan. Nämä viikot ovat todella tärkeitä, koska perustuksena on maanvarainen laatta, jonka paksuus on 100mm, ja joka kuivuu laskennallisesti 10mm viikossa eli sen pitäisi olla valmis päällystystä varten 10 viikkoa valusta. Ensi viikko vielä on hiljaiseloa, mutta sen jälkeen työmaalla alkaakin sitten tapahtua kunnolla kun sisätyöt alkavat maalauksella ja tapetoinnilla.



Viikonloppuna ehdittiin taas pitkästä aikaa tekemään klapejakin koko perheen voimin.



Autotallin ovi puuttuu edelleen mutta toivottavasti tällä viikolla se viimein tulisi, jotta saataisiin lämmöt päälle talliinkin. Maanantaiaamuna työmaalla odottikin yllätys, kun etupihalla olleet rakennustelinekasat olivat viimein haettu pois. 


tiistai 27. lokakuuta 2015

Suunnitteluvirhe

Jokin aika sitten kerroimme, että heti laatan valamisen jälkeen tajusimme, että olemme itse mokanneet suunnittelussa. Pari päivää laatan valun jälkeen menin poikien kanssa ihastelemaan miltä koti näyttää nyt lopullisessa korossaan, kun aikaisemmin ennen eristeitä ja laattaa oltiin yli 20cm alempana. Kaikki näytti tosi hyvältä ja isoveljen kanssa käytiin läpi, mikä ikkuna kuuluu mihinkin huoneeseen. Isoveli halusi katsella millaiset näkymät hänen huoneensa ikkunasta on. Yllätys olikin suuri, kun hän ei nähnyt ikkunasta ulos vaikka ei sen kanssa aiemmin ole ollut ongelmaa.

Tottakai tämä kaikki tapahtui perjantaina ja siinä hetkeksi kyllä koko maailma romahti, miten me olemme voineet mokata ja vielä noin isossa asiassa. Pähkäilyjen jälkeen oli päivän selvää missä oli menty vikaan, mutta missään vaiheessa me tai kukaan palkkaamistamme ammattilaisista ei ollut asiaa huomannut tai ainakaan siitä meille kertonut. Talomme pohjahan on Sievitalon Tunturikoivu 153:sta itse muokkaamamme muunnos, josta useampi talotehdas piirsi oman versionsa kun tarjouspyyntöjä kyselimme. Osassa huonekorkeus oli 2300mm ja osassa 2600mm, mutta ikkunat pysyivät kokoajan sen kokoisina miksi olimme ne suunnitelleet ja vanhan kotimme ikkunoista mitan kanssa stemmailleet. Sievitalon huonekorkeus on 2600mm ja näin olleen ikkunat kohdistetaan niiden yläreunasta, jotta ne saadaan samalle korkeudelle ovien yläreunan kanssa, mikä luo harmonisen kokonaisuuden. Näin ollen osa ikkunoistamme on noin 1150mm korkeudella tavallisen 900mm sijaan. Parhaiten tuon eron huomaa keittiössä, jossa välitilaan tuleva ikkuna on oikealla korkeudella ja tuo isompi ikkuna sillä korkeudella missä osa ikkunoistamme on.


Kun alkujärkytyksestä oli selvitty, aloimme nähdä asiassa myös paljon hyviä puolia. Talomme rajoittuu toiselta pitkältä sivultaan puistoon ja tuolla seinällä sijaitsevat kaikki makuuhuoneet ja kodinhoitohuone, joissa kaikissa ikkunat on nyt sitten tavallista korkeammalla, mutta yhdistettynä kaavan vaatimaan korkeampaan sokkeliin ikkunoista ei näe sisälle jos ei satu olemaan koripalloilijan mitoissa. Ruokailutilan ikkunan kohdalla ongelma oli kuitenkin ylitsepääsemätön, koska pöydän vieressä istuessa ikkunasta ei olisi nähnyt ulos, joten se ikkuna saatiin onneksi vielä vaihdettua ja muiden osalta olemme päätyneet siihen, että ratkaisu on jopa ehkä parempikin. Lastenhuoneisiin oli alunperinkin suunniteltu sängyt ikkunan eteen, joten sen avulla kumpikin pojista pystyy ihailemaan maisemia oman huoneensa ikkunasta. Nyt olemme jo ihan sinut tuon kämmin kanssa, saimme meille jääneen ikkunankin viikonloppuna myytyä ja odotamme edelleen kuumeisesti että unelmatalomme valmistuu ja toivomme ettei mitään muita mokia olisi käynyt.


17. viikko

Viime viikolla keskiviikkona Vesivek kävi asentamassa sadevesikourut, lumiesteet, palotikkaat ja kattoturvatuotteet juuri parahiksi ennen syyssateiden saapumista. Asentajan kanssa kävimme vielä paikat läpi, koska osa sadevesiputkista oli asennettu hieman väärään paikkaan. Ränniputket saatiin kivasti asennettua vaikka terassien kohdalla tiukkaa tekikin. Asennus hoitui muutamassa tunnissa ja suurin plussa tulee siitä että asentaja oli vienyt kaikki roskat mukanaan pois.


Pikkuveli löysi itselleen roikkumispaikan.

Kun palotikkaat saatiin asennettua, pääsi mies viimein tutkailemaan yläpohjaa. Sieltä löytyikin jonkunverran rakennusjätettä ja muutama irtonainen putki, joiden asentaminen oli kaiketi jäänyt LVI-asentajilta kesken ja tulevat sen nyt hoitamaan loppuun. Hyvä että asia saadaan kuntoon, koska tälle viikolle on alustavasti aikataulutettu puhallusvillan asennus.


Viikonloppu meni sitten taas pihaa siivoillessa ja vähän myös maalaillessa sekä sunnuntaina maaurakoitsijamme kävi kanssamme vaihtamassa osan sadevesiputkista, jotta rännikaivot saatiin asennettua paikalleen ja nyt vedet kulkevat pois tontilta kunnalliseen sadevesijärjestelmään.


Tämän viikon avainsanoina on timpurit, autotallin ovi, LVI-asentajat, kanavapuhallin ja puhallusvilla joita kaikkia odotellaan, mutta minkään tulemisesta ei ole varmuutta. Marraskuussa alkaakin sitten taas kunnolla tapahtua kun sisätyöt alkavat kuun puolivälissä. Siitä alkaakin sitten meidän perheen joulukalenteri ja joka viikko saadaan jännittää taas mitä talolla on tapahtunut. Valitettavasti vain tämän joulukalenterin viimeinen luukku avataan vasta tammikuun puolivälin jälkeen. 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

16. viikko

Työmaalla oli työmiesten suhteen melko rauhallinen viikko. Tiistaina Vertian miehet kävivät talolla tekemässä lämpökamerakuvauksen ja ilmatiiveysmittauksen. Samaan rysäykseen tuli myös Omega-keittiöiden edustaja paikalle mittaamaan kalusteiden paikat ja teimme hänen kanssaan lopulliset materiaalivalinnat kirjaimellisesti paineen alla, koska olimme lukittuna paineistettuun taloon tiiveysmittauksen vuoksi. Seuraavana päivänä saimme työpäälliköltä kuulla, että talomme oli saanut mittauksessa hänen alueensa uuden ennätyslukeman 0,33 mikä tarkoittaa että talomme kuuluu tiiveydessä parhaaseen A-luokkaan.   


Tiistain ja keskiviikon aikana Sievitalon LVI-miehet asensivat meille vesi-ilmalämpöpumpun ja hybridikattilan jotta lämmitys saatiin päälle. Siitä asti lämmin vesi on kiertänyt lämmitysputkissa ja saa toivottavasti laatan kuivumaan aikataulun mukaisesti. Heidän piti myös asentaa kanavapuhallin, joka edistää ilmaa vaihtamalla myös laatan kuivumista, mutta sepä näytti taas unohtuneen. Omat rakennuslämmittimet ovat nyt vain hoitaneet ilman liikuttamisen ja kunhan talliin saadaan ovi paikalleen niin yksi puhallin siirtyy sinne lämmittämään, koska lattialämpö saadaan kuulemma päälle vasta ihan viimeisillä viikoilla.


  
Pientä huvitusta aiheutti kun kahdessa edellisessä kodissa meillä on ollut sellainen ruma kermanvärinen lämminvesivaraajamöhkäle kodinhoitohuoneessa ja nyt kun teimme päätöksen että haluamme kaiken talon tekniikan sijoittaa tekniseen tilaan saimme tosi tyylikkään valkoisen kosketusnäytöllä varustetun CTC-hybridikattilan.


Vaikka eletään jo lokakuun puoliväliä, niin koko viikko oli sateeton ja päivällä lämpötila nousi yli kymmeneen asteeseen täällä Etelä-Suomessa. Tuollaista mahdollisuutta ei voinut jättää käyttämättä, varsinkin kun isoveljellä oli koulusta syyslomaviikko ja itse pidin viimeisen kesälomaviikkoni. Koko viikko rehkittiin tontilla monta tuntia päivässä. Minä lähinnä heiluttelin maalisutia ja miesväki raivasi roskia. Koko taloahan ei millään viikossa yhden naisen voimin saada maalattua varsinkaan kun ensimmäiset 3 päivää meni loppujen nurkkalautojen ja terassin säleikön kanssa. Vaikuttaa naurettavan helpolta maalattavalta, mutta tuossa on 4 pintaa ja runkotolpat jotka on kaikki maalattava. Prioriteetilla tuo oli kuitenkin kärkipaikalla, koska sitä ei oltu pohjamaalattu. Myös sisääntuloterassille on tulossa vastaavanlaiset säleiköt, mutta timpurit eivät ole vielä niitä saaneet asennettua koska osa materiaalista puuttui.


Työmiehet olivat varastoineet osan villapaaleista terassille mutta ne saivat varsin nopeasti häädön sieltä kun tajusimme että myös kulmakunnan linnut olivat huomanneet että niistä saa hyvää lämmikettä pesään. Siirrettiin ne niin kauas kun tontin puitteissa on mahdollista ja eilen saimme työpäälliköltä luvan hävittää yli jääneet villat.

Edellisviikolla kun timpurit ahkeroivat 7 päivää putkeen, roskaa syntyi valtava vuori emmekä ehtineet läheskään kaikkia pakata säkkeihin kun iltaisin kävimme siivoamassa. Niinpä viime viikko meni niitä lajitellessa ja sunnuntai-iltana ilmoitimme Kuusakoskelle että 6 raksasäkkiä saa tulla noutamaan tontilta. Kaikki jätteet olemme lajitelleet ja kaikki mitä ilmaiseksi on mahdollista viedä kaatopaikalle, kuten metalli ja pahvi olemme sinne vieneet sekä kaikki käyttökelpoinen materiaali säilötty odottamaan seuraavia projekteja. Raksaräkkeihin on pakattu vain rakennusjätettä, kuten kipsilevynpaloja, muovia ja villaa. Noutopalvelu oli ainakin nopea kun maanantai-iltana säkit olivat jo poissa. 


Kun aloitimme tämän blogin kirjoittamisen, teimme päätöksen ottaa viikoittain kuvan samasta kohtaa, jolloin työmaan edistymistä pystyy seuraamaan. Tällä viikollakin laitan siitä kuvan vaikka se ei hyvältä tunnukaan, koska olemme saaneet siivottua tontin tosi hyvään kuntoon, mutta etupihalla on vielä iso määrä Sievitalon rakennustelineitä, kuormalavoihin viritetty sähkökaappi ja timpureita odottamassa olevat puutavarat. Tästä syystä tällä kertaa kuvia myös muista kuvakulmista. Kaikilta työmaalla vierailleilta työmiehiltä olemme kovasti saaneet kiitosta työmaan siisteydestä ja olemmekin pitäneet siitä tiukasti kiinni, koska pihalla touhuaa myös lapsemme, niin jokainen maasta löytynyt naula, tupakantumppi ja muut pienet ja isommat roskat on heti kerätty roskikseen. Vielä kun tuosta etupihalta saadaan nuo turhat tavarat pois niin eiköhän se omaankin silmään alkaisi pian näyttää siistiltä.





Tällä viikolla toivottavasti autotallin ovi saadaan asennettua ja timpurit tulisivat hoitamaan terassien korjauksen, etuterassin säleiköt sekä ulkoverhouksen loppuun. Loppuviikosta myös Vesivek tulee asentamaan meille rännit, lumiesteet, palotikkaat ja kattoturvatuotteet, joten viikonloppuna me pääsemmekin sitten itse asentelemaan sadevesijärjestelmän loppuun ja sen jälkeen syksy sateineen voi saapua, kun vedet saadaan ohjattua oikeaan paikkaan. 

tiistai 13. lokakuuta 2015

15.viikko


Puoliväli eli 15. viikko olikin työmaalla erittäin tapahtumarikas. Timpurit aloittivat työt heti maanantaina aamutuimaan ja rakensivat meille terassin. Jälki on erittäin hyvää mutta suunnittelussa tapahtuneen virheen takia meidän terassimme on nyt vähän ylhäällä, mutta Sievitalo on luvannut korjata asian lisäämällä alas yhden rappusen. Nykyisellään tuo ei menisi edes rakennusvalvonnasta läpi, koska alimman rappusen alle mahtuu kaksi eurolavaa.


Loppuviikon timpurit ahersivat lopun ulkoverhouksen, sisäseinäkipsilevyjen, kattopaneelien, suihkuseinän muurauksen ja saunan paneloinnin kimpussa. Sunnuntai-iltana kun timpurit lopettivat hommansa, oli timpurintyö muutoin valmis, mutta ulkoverhouksen viimeistelyn, etuterassin rimoitukset sekä terassin korjauksen tulevat vielä viimeistelemään, kun saavat lisää puutavaraa. Heidän työnjälkeään olemme itse ja myös vastaava mestarimme ihailleet. Siinä ei ole kyllä ollut moitteen sanaa ja alun kielimuurikin saatiin hyvin puhkaistua ja mies on jo useamman kerran jutellut heidän kanssaan kun heillä on ollut jotain kysyttävää.


Tällä viikolla työmaalla on rauhallisempaa. Timpurit saattavat loppuviikosta tulla hoitamaan korjaukset jos puutavara saadaan toimitettua siihen mennessä. LVI-asentajien pitäisi tulla kytkemään lämmöt päälle ja asentamaan siihen tarvittavat laitteet. Keittiökaluste-edustaja tulee tänään tarkastusmittaukselle ja hänen kanssaan lyödään myös valinnat lopullisesti lukkoon.



Etelä-Suomessa vietetään tällä viikolla koululaisten syyslomaviikkoa, joten myös meidän ekaluokkalaisella isoveljellä on syysloma ja itse pidän nyt viimeisen kesälomaviikkoni. Sääennuste näyttää vielä hyvää maalaussäätä, joten eilenkin koko iltapäivä meni pensseliä heilutellen. Nyt kaikki nurkkalaudat ovat saaneet maalin pintaansa ja työpäällikölle saimme ilmoittaa, että kaikki on valmista rännien asentamista varten.