maanantai 30. maaliskuuta 2015

Oman kodin myynti



Heti tammikuussa, kun Joulusta oli selvitty ja talopakettitoimittajien kilpailutus oli saatu hyvin käyntiin, oli aika laittaa myös oma rivitaloasuntomme myyntiin. Kaikkialla puhutaan, miten vaikeaa asunnon myynti tällä hetkellä on ja myyntiajat pitkiä niin olimme varautuneet siihen, että homma pitää aloittaa hyvissä ajoin. Tällä paikkakunnalla rivitaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika on 120 päivää.


Asunnon myynnissä tärkeää on hyvän ja asiantuntevan välittäjän valinta. Pohdimme asiaa, kuka olisi paras mahdollinen myyjä meidän kodillemme. Meistä oli heti selvää, että koitamme itse myydä asuntomme ja jos se ei mene kaupaksi niin kuukauden jälkeen annamme asunnon välittäjälle myyntiin. Syksyn aikana olimme jo kaikessa rauhassa kuvailleet koko asunnon myyntiä varten ja talvella myydessä myös kesäiset pihakuvat olivat varmasti eduksi.


Myyntiin käytimme Etuovi.com sivustoa, minne yksityishenkilö voi jättää asunnonmyynti-ilmoituksen 149€ hintaan. Hinta sisälsi muun muassa rajattoman ilmoitusajan, tulostettavat näyttöesitteet sekä valmiit ostotarjous- ja kauppakirjapohjat. Ilmoituksen tekeminen oli helppoa, joskin kokonaisuudessaan sen perusteelliseen tekoon meni lähes 2 tuntia, kun halusimme tehdä ilmoituksesta mahdollisimman kattavan.


Myyntikohteemme oli pari vuotta sitten täysin pintaremontoitu rivitalokolmio hyvien yhteyksien päässä pääkaupunkiseudusta 10-vuotta vanhassa taloyhtiössä. Asunnon myynti-ilmoitus julkaistiin Etuovi.com sivustolla loppiaisena ja vain 5 vuorokautta myöhemmin hyväksyimme ostotarjouksen. Tämän jälkeen hoidimme tarvittavat asiakirjat isännöitsijältä ja pankilta sekä teimme kauppakirjan Etuoven mallipohjan avulla.


Kiinteistövälittäjän välityspalkkiot kaupungissamme ovat asuntojenmyynti.fi sivuston mukaan 2,48-4,96% eli säästimme itse myymällä melkoisen summan. Toki kaikki asunnot eivät ole yhtä helposti myytäviä ja meille kävi lisäksi todella hyvä tuuri, kun asuntomme ostajat olivat ensiasunnonostajia.
Siitä alkoikin melkoinen härdelli, kun kodin piti olla tyhjä kuukauden päästä ja jostain piti löytää meille väliaikainen vuokra-asunto. 

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Talopakettitoimittajan kilpailutus


Kun pohja oli valittu, lähdimme hakemaan parasta vaihtoehtoa talopakettimme toimittajaksi. Joulukuun alussa kokosimme tarjouspyyntöjä varten kattavan tietopaketin, jossa kävimme tarkasti läpi omat toiveemme sekä myös listan asioita mitä meille ei varmasti tule. Halusimme useamman vaihtoehdon vertailtavaksi, joten pyysimme tarjouksen seuraavilta talofirmoilta (aakkosjärjestyksessä): Ainoakoti, Dekotalo, Jopera, Kastelli, Sievitalo, Siklatalot ja Taloteko. Kaikilta saimme tarjouksen vaikkakin osalla toiminta oli ihmeellisen hidasta. Osa olisi ehdottomasti halunnut tavata kasvokkain, mutta suostuivat kuitenkin antamaan kirjallisen tarjouksen tarjouspyyntömme perusteella. Muutenkin asiakaspalvelussa oli merkittäviä eroja. Muutama edustaja oli hyvin passiivisia kun taas toisessa ääripäässä oli eräs edustaja, joka soitteli muutaman kerran viikossa ja pälätti liki samat myyntipuheensa kerta toisensa jälkeen, mikä alkoi vähitellen ärsyttää.
Tammikuun puolen välin paikkeilla meillä oli kasa tarjouksia kourassa. Oletimme että tarjouksissa ei olisi hinnassa merkittäviä eroja, mutta muutama erottuikin joukosta selvästi kalliimmalla tarjouksella. Muutaman kohdalla erinäiset muut asiat aiheuttivat hyllyttämisen. Loppusuoralla oli mukana kolme vaihtoehtoa, jotka olivat melko lähellä toisiaan niin hinnallisesti kuin sisällöllisestikin. Tarjousten vertailun helpottamiseksi yhtenäistimme tarjouksia mahdollisimman paljon ja toimitussisältöjen yksityiskohtaisia eroja kartoitimme lähes 300 rivisellä Excel-taulukolla. Lopulliseen valintaan vaikuttivat myös mahdollisuus tutustua valmiin kohteen työnjälkeen talonäyttelyissä sekä henkilökemiat edustajan kanssa. Vaikka ensisijaisesti pyrkisi tekemään rationaalisen päätöksen, niin elämän isoissa hankinnoissa myös fiilispuoli näyttelee aina merkittävää osaa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pohjan suunnittelu

Kun tonttivalinta oli tehty, kävimme läpi kutakuinkin kaikkien talopakettitoimittajien talokirjat ja koitimme metsästää meille sopivaa pohjaa. Välillä meinasi jo usko loppua, kun mikään ei napannut ja osassa oli aivan järjettömiä ratkaisuja, kuten lukuisia turhia ovia tai paljon hukkaneliöitä. Ihan viimeisimpien joukossa tutkailimme Sievitalon talokirjaa, josta löytyi useampikin mielenkiintoinen pohja. Eniten tykästyimme kuitenkin Tunturikoivu 153:en pohjaan.


Alueelle mihin olemme rakentamassa, on annettu melko tarkat rakentamistapaohjeet, jotka määrittävät muun muassa sisäänkäynnin paikan sekä osittain myös huoneiden sijoittelua. Tunturikoivu 153:n pohja ei soveltunut suoraan tarpeisiimme eikä tontin vaatimuksiin, mutta pienillä muutoksilla saimme siitä tehtyä juuri meille sopivan. Käänsimme pohjan peilikuvaksi, vaihdoimme sisäänkäynnin paikkaa, poistimme muutaman turhan oven, lisäsimme kodinhoitohuoneen yhteyteen vaatehuoneen sekä vaihdoimme keittiön ja olohuoneen paikkaa.


Meillä kun lapset hoidetaan päiväkodin sijasta kotona, on kodin toimivuus erittäin tärkeää. Halusimme ison tuulikaapin, missä on tilaa kaikille kengille ja vaatteille sekä oma paikka lastenvaunuille. Tuulikaappi kun on omana huoneenaan, niin hiekka toivottavasti pysyy siellä eikä leviä koko asuntoon. Myös keittiö ja sen toimivuus on meille erittäin tärkeää ja siksi keittiö siirrettiinkin terassin viereen, jotta kesällä grilliherkkujen kanssa ei tarvitse kävellä asunnon läpi. Lisäksi halusimme vaatehuoneen kodinhoitohuoneen yhteyteen tavaran säilytystä varten.

Ihastuimme tuohon itse muokkaamaamme pohjaan niin kovin, että lähdimme pyytämään tarjouksia eri talopakettitoimittajilta juuri tuon meidän pohjamme perusteella. 

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Tontin valinta


Loppusyksystä aloimme aktiivisesti etsiä meille tonttia ja saimmekin iloksemme huomata, että tämänhetkisessä kotikaupungissamme on hyvin tontteja tarjolla. Täällä tontit eivät maksa rivitaloasunnon vertaa vaan ovat ihan järkevissä hinnoissa vaikka Pääkaupunkiseutu onkin reilun 30 minuutin ajomatkan päässä. Lähtökohtana tontin etsintään oli, että haluamme yksikerroksisen puuverhoillun talon. Lisäksi emme halunneet kokonaan etelään avautuvaa pihaa ja turvallinen koulumatka oli myös tärkeä kriteeri. Papereilla ihastuimme ensin tonttiin toisella asuinalueella, mutta paikanpäällä käynti osoitti, että muuten pellon päällä olevalla asuinalueella oli valtava kallio juuri sen tontin kohdalla. Samaisena päivänä ajelimme myös toiselle mahdolliselle asuinalueelle johon rakastuimme heti. Alue on jatkoa muutamia vuosia sitten aloitetulle asuinalueelle ja alue tulee vielä entisestään laajenemaan lähivuosien aikana. Alueelle on valmistunut loppuvuodesta kunnallistekniikka ja ensimmäiset talot alkavat keväällä kohota. Alueen sijainti on meille mitä loistavin, rauhallinen asuinalue hyvien ulkoilumaastojen kupeessa, mutta kuitenkin 1½km päässä alakoulusta ja 3km päässä yläkoulusta. Kaupungin keskustan palveluihin on 3km ja kummankin vanhemman työpaikka on pyöräilymatkan päässä.


Tontteja oli marraskuussa vielä runsaasti vapaana ja pääsimme valitsemaan mieluisan tontin. Valintamme oli kulmatontti, joka rajoittuu yhdeltä sivultaan asuinalueen läpi kulkevaan kävelytiehen. Tontin pinta-ala on 810m2 ja rakennusoikeutta on 200 kerrosneliötä. Vastaavanlainen tontti oli useammallakin kadulla, joten pääsimme vaikuttamaan jopa tulevaan osoitteeseemme. Tontin pohja on entistä metsää, mikä pitäisi olla hyvä ja kustannustehokas ratkaisu perustuksia tehdessä. Kun tontti oli löytynyt ja varattu meille, alkoikin ahkera talopaketin metsästys.  

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Nelihenkisen perheen taloprojekti pääkaupunkiseudun kupeeseen


Perheeseemme kuuluu kolmekymppiset vanhemmat sekä eskari-ikäinen Isoveli ja 1½-vuotias Pikkuveli. Kun rivitaloasunnostamme loppuivat neliöt kesken, aloimme syksyllä katselemaan lähialueen omakotitalotarjontaa. Halu muuttaa omakotitaloon oli suuri, mutta olimme vahvasti sitä mieltä, että rakentaminen ei missään nimessä ole tällä hetkellä meille se juttu vaan ennemmin remontoimme meille kodin jo valmiista talosta. Tarjonta oli kuitenkin varsin suppeaa, remppatarpeet suuria ja hinnat silti korkeita, joten vähitellen ajatus oman rakentamisesta tai ennemminkin rakennuttamisesta nousi ykkösvaihtoehdoksi. Monen laskelman jälkeen päätettiin alkaa tutkia lähialueen tonttitarjontaa ja selvisikin, että kunnassamme on paljon kaavoitettuja tontteja myynnissä. Isäinpäivänä sitten käytiin paikanpäällä katsomassa tarjontaa ja ihastuttiin erään asuinalueen kaavoitettuun uudisosaan, johon kunnallistekniikka oli juuri valmistunut. Tontteja oli vielä alueella paljon vapaana, joten pääsimme tekemään valintaa jopa kadun nimestäkin. Marraskuun lopussa saimme tiedon kaupungilta, että saimme juuri haluamamme tontin. Siitä alkoikin sitten pohjan suunnittelu, talotoimittajien kilpailuttaminen ja tammikuussa myös oman asunnon myynti. Lopulta kaikki sujui niin vikkelään, että helmikuun alussa muutimme jo väliaikaiseen vuokrahirvitykseen ja teimme hankintasopimuksen avaimetkäteen- talopakettitoimituksesta, jonka arvioitu luovutus on tammikuussa 2016.