maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ällölöllöä

Valtaosa suomalaisista viettää nyt pitkän pääsiäisvapaansa viimeistä vapaapäivää, niin kuin meilläkin isi ja isoveli, mutta minulle tämä on ensimmäinen vapaapäivä. Oma työpaikkani on tänä vuonna auki joka ikisenä päivänä, joten työvuoroja osuu myös näille niin kutsutuille pyhille. Suurin osa suomalaisista nauttii pääsiäisestä, koska sen turvin saa vuosittain mukavan 4 päivän viikonlopun kiireisen arjen keskelle ja se on minusta hieno juttu, mutta kaikissa töissä ei vain mahdollista. Saan minäkin välillä 4 päivän yhtenäisen vapaan, useamminkin kuin kerran vuodessa, mutta ei se osu näihin yleisiin ”pyhiin”. Meillä lapset tykkäävät syödä pääsiäismunia ja me aikuiset pidämme mämmistä kuohukermalla, mutta ei mitään mitä ei voisi muulloinkaan tehdä. Rairuohoa lasten kanssa laitettiin kasvamaan vaippageeliin ja sekin näyttää vielä olevan varsin alkuvaiheessa vaikka reilun viikon on ollut jo kasvamassa.


Luovutuksen yhteydessä sovimme että kaikki puuttuvat työt on hoidettu maaliskuun loppuun mennessä. Tällä viikolla viimeinenkin puute tuli hoidettua, kun Sievitalo lähetti meille 2 avainta hukkaamiensa 9 avaimen tilalle.



Mies levitteli takapihan lumia, niin loput lumet saatiin sulamaan yhdessä päivässä, mutta nyt tilalla on isoveljen sanoin ällölöllöä, jonka pitää vähän kuivahtaa ennen kuin pääsemme sitä työstämään. 


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen vuosi

Blogin ensimmäisestä julkaisusta on tänään 21.3.2016 tasan vuosi eli blogimme juhlii 1-vuotis syntymäpäiväänsä. Vuoteen mahtuu paljon erilaisia tapahtumia, koska vuosi sitten olimme juuri ostaneet tontin ja nyt olemme jo asuneet unelmiemme kodissa kohta 2 kuukautta. Vuoden aikana blogia on käyty lukemassa hieman yli 4000 kertaa mikä ei ole hirmu paljon, mutta toisaalta blogin mainostaminen on ollut tosi vähäistä. 

Nopea katsaus tähän ensimmäiseen vuoteen...

MAALISKUU 2015
Pankin kanssa saatiin laina-asiat kuntoon ja kaupungin kanssa tehtiin tonttikaupat, joten meistä tuli maanomistajia. Saatiin viimein aloitettua blogin kirjoitus joka käsitteli ensimmäisen kuukautensa aikana asunnon myyntiä, talopaketin kilpailutusta ja tontin valintaa.







HUHTIKUU 2015
Pääsiäisen aikana urakoitiin koko perhe ja tehtiin tontin raivaus jonka jälkeen tontilla tehtiin pohjatutkimus. Saatiin Sievitalolta ensimmäiset luonnoskuvat joita muokkailtiin sitten usempaan kertaan. Huhtikuussa selasin läpi blogeja ja etsin meille sopivaa ulkopuolen värimaailmaa.





TOUKOKUU 2015
Rakennuslupa lähti viimein hakuun ja koitimme metsästää maatyöurakoitsijaa, jotta projekti saadaan kunnolla käyntiin kun lupa on saatu. Tontilla ei tapahtunut yhtikäs mitään, kateellisina vaan katseltiin kun naapuritonteilla nousi runkoa pystyyn. Viidellä tontilla aloitettiin heti kevään tultua toisin kuin meillä, mutta me olimme lopulta 3. perhe joka tälle alueelle muutti asumaan, mutta eipä sitä vielä tällöin toukokuussa tiennyt, että tullaan muita ohittamaan. 



KESÄKUU 2015
Viimein alkoi tapahtua todenteolla. Rakennuslupaprosessi menikin paljon odotettua nopeammin ja saimme heti kesäkuun alussa rakennusluvan. Samaan aikaan myös Sievitalon puolelta alkoi tapahtua, kun samaan aikaan tehtiin perustus-, sähkö-, LVI- ja kalustesuunnitelmia. 


HEINÄKUU 2015
Viimein heti kuun alussa työt alkoivat todenteolla tontilla kun maaurakoitsija toi kaivinkoneensa ja aloitti tontin kaivamisen. Täysperävaunurekat ajoivat vähän väliä tuoden tontille kiviainesta ja vieden jätemaata pois. Maatöihin osallistuimme itse myös paljon apumiehinä. Heinäkuu oltiin hyvin pitkälti kiinni työmaalla mutta yhden vapaapäivän itsellemme sallimme ja suunnistettiin koko perheen voimin asuntomessuille. Loppukuusta Perustava kävi valamassa perustuksen. 











ELOKUU 2015
Pohjatyöt saatiin päätökseen, isoveli aloitti koulutaipaleensa ja kuun puolivälissä alkoi viimein rungonpystytys. Loppukuusta meillä oli jo aluskate päällä, seinät levytettynä ja ikkunat paikallaan.







SYYSKUU 2015
Työmaalla asennettiin vesikattoa, valettiin betonilaatta, sähkö- ja LVI asennukset sekä rakennettiin väliseinien runkoja. Värisilmän kanssa tehtiin sisustusmateriaalivalinnat.







LOKAKUU 2015
Talo sai ulkoverhouksen ja pääsimme viimein testaamaan ulkovärivalintojamme ja koulujen syyslomaviikko vierahti pitkälti maalisuti kädessä vaikkakaan ei viikossa yksi nainen pysty ihmeitä tekemään. Lämmöt saatiin kytkettyä päälle, väliseiniin asennettiin kipsilevyt, Uunisepät muurasivat takan ja Vesivek kävi asentamassa rännit sekä kattoturvatuotteet.









MARRASKUU 2015
Työmaalla oli hiljaista kun odoteltiin laatan kuivumista ja itse koitimme ahkeroida polttopuiden ja pihan siivoamisen parissa. Ekovilla kävi laittamassa yläpohjaan puhallusvillan ja Värisilmä lähetti sisustusmateriaalipaketin josta sai esimakua tavaroiden sisäänkannosta. 






JOULUKUU 2015
Vihdoin ja viimein kauan odotetut sisätyöt alkoivat. Työmaalla tasoitettiin, maalattiin, laatoitettiin ja asennettiin kiintokalusteita. Meidän tehtävämme oli siivota, vastaanottaa lähetyksiä ja kantaa tavaraa sisään, jotta ammattilaiset saivat hommansa hoidettua. Olihan se Joulukin siinä välissä, mutta tänä vuonna se meni vähän ohi. 








TAMMIKUU 2016
Vuosi alkoi LVI-kalustuksella, jonka jälkeen odoteltiin sähkökalustusta, mutta eipä sähkömiehiä näkynytkään vaan paikalle tuli viimeistelijät hoitamaan laminaatin, listojen, lauteiden ja ovien asennukset. Ihan viime metreille asti riitti jännitettävää, koska sähkömiehet saatiin lopulta hommiin alle 24 tuntia ennen sovittua luovutushetkeä. Sähkömiehet onneksi hoisivat hommansa ja kaikki tarvittavat tarkastukset saatiin aikataulussa tehtyä, talonäyttely pidettyä ja pääsimme muuttamaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Kuun lopussa viimein muutto oli hoidettu ja väliaikaisen asunnon avaimet luovutettu pois.









HELMIKUU 2016
Sisustettiin uutta kotia, nautittiin hieman rauhallisemmasta arjesta ilman remppakiireitä ja ravaamista kahden osoitteen välillä. 





MAALISKUU 2016
Edelleen sisustaminen sisällä jatkuu ja nyt viimein ollaan päästy myös varastoprojektin kimppuun paklailemalla seiniä. Kovasti myös odotetaan kevättä ja pihatöitä.