tiistai 6. lokakuuta 2015

13. ja 14. viikko

Viikolla 13 talolla ei tapahtunut oikeastaan yhtään mitään. Maanantaina Apekon sähkömiehet kävivät vielä siirtämässä pari rasiaa oikeaan paikkaan, mutta muuten työmaalla ei tapahtunut muuta kuin lämmittimet hurisivat ja sähkömittari naksahteli. Tiistaiaamupäivä meni kannellessa, kun taloon piti kantaa sisälle 91 pakettia MDF-kattopaneeleja ja 33 pakettia kuusipaneelia. Keskiviikkona myös takkalähetys saapui työmaalle. Viikonloppuna tehtiin koko perheen voimin klapeja, paljon saatiin tehtyä, mutta paljon on vielä jäljelläkin.

Viikolla 14 on sitten tapahtunut senkin edestä, timpurit tulivat heti maanantaina aamutuimaan työmaalle ja aloittivat ulkoverhouksen tekemisen, jonka kanssa heillä menikin sitten ihan koko viikko, mutta nyt on talo yhtä korjattavaa kohtaa vaille ulkoverhouksen peitossa ja ei voi muuta kuin olla kiitollisia koska jälki on erittäin hyvää.  Tallista on vielä 2 seinää laudoittamatta, mutta ainakin näin maallikon silmään näyttää, että taitavat joutua odottamaan lisää lautoja ennen kuin saavat sen tehtyä valmiiksi.



Keskiviikkona Uuniseppien asentaja tuli apumiestensä kanssa muuraamaan takan ja torstaina vetivät hormin läpi katosta sekä asensivat savupiipun. Asentajan kanssa sovimme että lopullinen pinta tullaan tekemään vasta seinien maalaamisen jälkeen, jotta rajakohdasta saadaan mahdollisimman siisti.



Perjantaina työmaalla oli työmiesten puolesta hiljaista, niinpä me rynnistimme sinne heti hommiin iltapäivällä. Pääsin viimein testaamaan talomme värimaailmaa, kun maalasimme tien puoleisen päädyn kokonaan parin metrin korkeuteen asti, koska osa siitä jää lämpöpumppujen ja sähkökaapin taakse piiloon. Täytyy kyllä sanoa, ettei värivalinta olisi voinut mennä enempää nappiin, Tikkurilan 572X tehostettuna sävyttämättömällä Vinhan valkoisella on juuri meidän näköisemme.


Muutoin viikonloppu menikin kokonaisuudessaan töissä, mutta iltasin ehdin maalata talon nurkkalaudat, joten nyt talossa on kaikki kunnossa räystäiden ja rännien asennusta varten kun sekä nurkkalaudat että räystäslaudat on maalattuna. Tallin nurkkalaudat vielä puuttuvat, mutta kun ne on saatu asennettua, niin toivottavasti sää vielä sallii niidenkin maalaamisen. Muutoin maalaamisen kanssa on mentävä ihan täysin säiden armoilla.

Myös tällä viikolla timpurit tulivat työmaalle heti maanantaina ja ahersivat terassien kimpussa mikä ei mennytkään taas ihan niin kuin Strömsössä, mutta siitä lisää kunhan saadaan taas vastaus reklamaatioomme.

Kuluva viikko on myös siinä mielessä merkittävä, että olemme projektin puolivälissä eli 15 viikkoa siitä kun kaivinkone kuopaisi ensimmäisen kerran maata tontillamme ja siitä alkaen olemme joka ikinen päivä työmaalla käyneet. Saman verran vielä matkaa eteenpäin niin meidän pitäisi päästä kantamaan tavarat sisälle ja vihdoin muuttamaan kauan odottamaamme omaan taloon. Väliin mahtuu vielä Joulukin ja vaikka kuinka olen jouluihminen, niin tänä vuonna se tuntuu jotenkin kovin merkityksettömältä. 

Pari viikkoa sitten sain myös yllättäen sähköpostiini tiedon, että vanha kotimme, jonka tammikuussa myimme, on taas myynnissä. Uudet asukkaat eivät siellä kovin kauaa viihtyneet, mutta tuona aikana olivat ehtineet remontoida maalaamalla kaikki seinäpinnat, vaihtamalla laminaatit sekä uudistamalla pihan kivetyksiä. Pyyntihinta on sama kuin meilläkin, mutta tällä kertaa kohdetta myy kiinteistönvälittäjä ja voin nyt hieman olla ylpeä meistä, koska saimme kohteen myytyä alle viikossa ja välittäjä ei ole vielä saanut kahden viikon jälkeenkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti