perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ulkopuolen värimaailma

Ennen kuin talomme lähti suunnitteluun Sievitalon tehtaalle, tehtävänämme oli valita talon ulkopuolen värimaailma. Tuntuu helpolta, mutta loppupeleissä vaati aika paljon miettimistä, miltä kokonaisuus näyttää. Onneksi on Google, mistä voi etsiä kuvia valmiista taloista.


Jos olisimme saaneet vapaasti valita, niin meille olisi tullut valkoinen talo tummanharmailla ikkunanpielillä, ovilla ja tehosteilla eli juurikin niin kuin Sievitalon Tunturikoivu 153 on alun perin suunniteltu. Asemakaava kuitenkin antaa tietyt ehdot rakentamiselle ja jo ennen tontin hakemista tutustuimme niihin. Alueelle johon rakennamme, talon pintamateriaalin tulee olla puu, pääväriltään harmaa, keltainen tai punainen. Vierekkäisillä tonteilla olevat talot eivät saa olla samanvärisiä, mutta koska yhtään naapuritonteistamme ei ollut vielä varattu niin pääsimme päättämään talon värin. Talostamme tulee kutakuinkin käänteinen tuohon Tunturikoivu 153 väriin verrattuna eli tummanharmaa valkoisilla tehosteilla, ovilla ja ikkunanpielillä. Tarkemman sävyn metsästäminen onkin ollut haastavampaa puuhaa, koska emme halua että väri taittaa siniseen. Googlen avulla löysin lopulta Deko133-blogin, jossa talo on meidän makuumme ihan täydellisen värinen ja mikä parasta, blogin kirjoittaja on vielä testannut eri harmaan sävyjä ja löytänyt Tikkurilan sävyn 572X, jonka ei pitäisi taittaa yhtään siniseen, mikä valitettavasti näillä harmaan sävyillä on usein tapana.


Sievitalon Tunturikoivu 153 on alun perin tehty pulpettikatolla, mutta asemakaava määrää, että talon tuolla alueella tulee olla harjakattoinen. Lisäksi kattomateriaaliin on tarkat rajoitteet, joten meille tulee Ruukki Classic musta konesaumajäljitelmäkatto mikä sopii hyvin talomme moderniin ilmeeseen.

Ensimmäiset luonnoskuvat tulivat Sievitalolta meille juuri pääsiäisen alla jonkin verran aikataulusta myöhässä, koska myynti on ollut alkuvuodesta hyvää ja ruuhkauttanut suunnittelua. Toivottavasti tämä ei vaikuta muuten aikataulujen venymiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti