sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pohjatutkimus

Pohjatutkimuksessa selvitetään maaperän rakenne tontilla ja tulosten perusteella määritetään sopiva perustustapa. Samalla meillä tehtiin myös tontin pintavaaitus tutkimuspisteissä talon korkojen määritystä varten. Periaatteessa pohjatutkimuksen olisi voinut tehdä jo aiemmin, mutta halusimme että talon nurkkapisteet olisi tarkasti tiedossa tutkimusta tehdessä. Meidän pohjatutkimuksen suoritti Uudenmaan Maanrakennussuunnittelu Oy

Pohjatutkimus tehtiin painokairauksella asuinrakennuksen kaikista nurkkapisteistä (yhteensä 4 pistettä) sekä autotallin osalta kahdesta pisteestä. Kaikissa mittauspisteissä maaperän rakenne oli hyvin samankaltainen. Humuskerroksen jälkeen on noin 1.5-2 metriä silttiä, jonka jälkeen tiivis hiekkakerros. Pohjatutkimuksen perusteella suositus olisi kaivaa tuo siltti pois perustusten alta ja täyttää sitten tiiviillä sorakerroksella perustuksen anturaan asti. Vaihtoehtoinen perustustapa voisi periaatteessa olla myös paalutus, jolloin kuitenkin ainut järkevä vaihtoehto olisi kitkapaalut, sillä peruskallion syvyydeksi pohjatutkimusurakoitsija arvioi noin 30 metriä. Koska meidän talomme tulee olemaan yksikerroksinen puurakenteinen talo, eli suhteellisen kevyt, niin perustaminen suoraan siltin päällekin olisi mahdollista, mutta ei kuitenkaan välttämättä järkevä vaihtoehto. Perustustapa määritetään vielä tarkemmin yhdessä pääsuunnittelijan kanssa, mutta massanvaihto ja anturaperustus maanvaraisella laatalla lienee todennäköisin vaihtoehto.

Pohjatutkimuksen yhteydessä tutkimuspisteistä tehtiin myös pintavaaitus, missä tarkoituksena on selvittää tontin maanpinnan muodot. Meidän tontti on hyvin tasainen ja matalimman ja korkeimman mittauspisteen välillä olikin korkeuseroa vain 36 cm. Pintavaaituksen perusteella määritetään korkeusasema tontin rakennuksille siten että riittävät kaadot saadaan tehtyä. Tarkalleen ottaen tuossa on kyseessä rakennusten korkojen määritys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti