lauantai 7. lokakuuta 2017

Naapureita

Tammikuussa 2016 kun pääsimme muuttamaan vastavalmistuneeseen kotiimme, ei tällä alueella asunut vielä kuin 2 perhettä ja nekin ihan alueen toisessa päässä. Talomme oli ihan ylhäässä yksinäisyydessä, mikä oli myös hieman pelottavaa talven pimeydessä. Kesällä 2016 kuitenkin muutkin alkoivat innostua alueen tämän pään tonteista ja syksyn aikana täällä olikin melkoinen kuhina, kun kolmea taloa rakennettiin tähän meidän viereen. Ensimmäiset meidän naapurimme pääsivät muuttamaan juuri ennen joulua. Tänä keväänä tämän pään suosi on kasvanut vielä entisestään ja 6 taloa on noussut lisää tähän ympärillemme. Enää emme asu ylhäässä yksinäisyydessä vaan tonttimme viimeisenkin rajanaapurin on tarkoitus valmistua vielä tämän vuoden puolella. Muutos viime syksyn, heinäkuun alun ja tämän päivän välillä on melkoinen.

Syksy 2017

Syksy 2016


Näkymä terassilta heinäkuun alussa.

Näkymä terassilta lokakuussa. 

Vaikka ympärillä kuhisevia rakennustyömaita on mielettömän hauska seurata, niin kaikesta huolimatta olen iloinen, että ihan viereen ei enää olla rakentamassa, koska tuo rakennustyömaiden aiheuttama pölyn määrä on valtava. Tuntuu että sitä hiekkapölyä tunkee sisään joka paikasta vaikka kuinka yrittäisi siivota. Vielä kun saataisiin tuohon tiehen asfaltti jossain vaiheessa niin se olisi jo melkoista luxusta. Vaikka illat on alkanut viime päivinä olemaan jo tunnelmallisen viileitä ja pimeitä niin siitä huolimatta viimeisen viikon aikana pihastamme on bongattu kaksi uutta asukasta. Pikkuruinen sisiliskon poikanen ihmetteli maailmaa terassimme reunalla yhtenä iltana ja heti seuraavana automme alla kökötti ihan valtavankokoinen rupikonna.

 


Tämän viikonlopun aikana myös viimeiset pihakivet asettuvat paikalleen. Insinöörimäisellä tarkkuudella niiden määrä oli laskettu just eikä melkein. Sen jälkeen on vielä nurmikon reunojen siistimistä, isojen rantakivien pesemistä ja paikalleen laittamista, mutta ei tässä enää montaa työpäivää tarvita että sisäpihan puoli olisi valmis. Syksy kuitenkin on myös miehen ja Isoveljen harrastuksissa kiireistä aikaa, kun joka viikonlopulle osuu vähintään yhdet suunnistus- tai polkujuoksukilpailut sekä viikolla menee useampi ilta treeneissä. Pieni maistiainen kuitenkin, mitä tuleman pitää, joten kannattaa seurata meitä Facebookissa, niin saat heti ilmoituksen kun uusi postaus on ilmestynyt. Pojat ovat olleet ihan haltioissaan, kun muutaman vuoden tauon jälkeen ovat päässet piirtelemään katuliiduilla. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti