sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

"Mut kun me HALUTAAN!"

Ennen kuin ryhdyimme rakennuttamaan omakotitaloa meillä oli mieheni kanssa kokemusta yhden rivarikolmion remppaamisesta. Pidimme kovasti asunnon pohjaratkaisusta ja sijainnista vaikka itse asunto ei ollut yhtään makuumme. 11 kuukauden aikana kävimme koko kodin läpi pihaa myöden ja uudistimme kaikki pinnat, keittiön ja kodinkoneet jotta saimme asunnon mieleiseksemme. Jo tuon projektin aikana saimme monesti kuulla kysymyksia ja ihmettelelyjä miksi jotain pitää uudistaa, vaihtaa tai maalata jos ne vielä toimii. ”Mut kun me HALUTAAN!” Remontti tehtiin kuitenkin pienellä budjetilla, kun itse kaiken teimme. Hidasta, mutta lopputulos on kaiken sen vaivan arvoista, kun kaksi perfektionistia pääsee suunnittelemaan ja toteuttamaan niin kaikki tehdään just eikä melkein.

Rakennusaikana tätä samaa ihmettelyä sai kuunnella jatkuvasti monelta suunnalta miksi tälläistä ja tollaista tarvitaan eikö ihan tavallinenkin olisi riittänyt. Koti on kuitenkin meille paljon muutakin kuin vain neljä seinää jonka välissä käydään välillä nukkumassa. Koska koti on ollut minulle viimeiset 9 vuotta myös toinen työpaikka, joten on tärkeää, että sen jokainen toiminnallisuus on loppuun asti hiottua ja siksi koitamme jatkuvasti kehittää kaikkea uutta suurperheen arkeamme helpottamaan.

Tämän kesän pihatyöt ovat myös kovasti kirvoittaneet kysymyksiä ja ihmettelyjä, ”Miksi sepeli pitää vaihtaa pihakiveykseen?” tai ”Miksi sokkeli pitää maalata?”. ”Mut kun me HALUTAAN!” Kumpikaan meistä ei osaa tehdä asioita vain vähän sinnepäin vaan tykkäämme loppuun asti viilatuista yksityiskohdista.



Heinäkuu on mennyt pihakiviä naputellessa paikalleen ja kohta alkaa toinen puoli pihasta olla saumaamista vaille valmiina. Talon ja tallin välissä on noin 6 metriä leveä alue, joka alkuun näytti ihan parkkipaikalta, mutta vähitellen siitä on muodostumassa oleskelu ja työskentelyalue, jotka järeä muuri erottaa toisistaan. Muurilla on myös tärkeä funktio, koska sen avulla saadaan pengerrettyä tallin ja talon välinen 25 sentin korkeusero.

Kouru ohjaa sadevedet suoraan sadevesikaivoon.
Paras kysymys kuitenkin on ollut omien vanhempieni toteamus, "Oletteko huomanneet että tuo hiekkalaatikko on nyt tuon kiveyksen tiellä ja mihin aiotte sen siirtää?" 

50cm syvä hiekkalaatikko maastoutuu hyvin kiveykseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti